Datan käsittelyyn, datalla johtamiseen, sekä paikkatietoteknologiaan erikoistunut IT-talo Spatineo haluaa työllistää maailman parhaat koodarit.
Olympiaurheilija Nooralotta Neziri kävi tutustumassa IT-talo Spatineoon, joka on hiljattain saanut Kauppalehden Kasvajat -sertifikaatin. IT-alan osaajakilpailu on edelleen kovaa, ja työnantajien täytyy panostaa erottautumistekijöihin. “Ihan ensimmäisenä muhun teki vaikutuksen se, kuinka lämmin ja rento fiilis Spatineon toimistolla on”, Nooralotta kertoo.

Rennosta fiiliksestä huolimatta Spatineon tavoiteena on työllistää maailman parhaat koodarit. “Tähän ei suinkaan päästä palkkaamalla pelkkiä rokkitähtiä – Spatineo on sitoutunut kouluttamaan aktiivisesti omia asiantuntijoitaan. Senioritason asiantuntijoita kun ei synny valmiina, vaan sellaisiksi kehitytään”, Nooralotta sanoo. Spatineo tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden jatkuvaan kouluttautumiseen sekä sertifikaattien hankintaan. Spatineon työntekijät pääsevät myös tutustumaan uusimpiin teknologioihin ja kehittymään niiden ammattilaisiksi.
Kokonaisvaltaista panostusta työhyvinvointiin
Ammatilliselle kehittymiselle avautuvat myös fyysisesti upeat puitteet uusien toimistotilojen myötä. Nooralotta ihasteli jo vanhalla toimistolla sijaitsevaa sammalseinää, joka raikastaa toimiston ilmaa ja vähentää äänen kaikumista tilassa. “Vähän myös kadehdin toimistolle Italiasta tuotua kahvikonetta, jolla aiemmin baristana toiminut HR-asiantuntija keitti mielettömän hyvät kahvit”, Nooralotta kehuu.
Urheilijana Nooralotta arvostaa myös sitä, että Spatineon työntekijät pääsevät neljästi vuodessa testaamaan jotain uutta urheilulajia. “Myös arjessa saa pitää urheilun läsnä, sillä liikuntaan saa käyttää työaikaa muutaman tunnin kuussa. Jos en itse olisi päätoiminen urheilija, tämä olisi juuri sellainen etu, jota toivoisin työnantajalta. Liikunta tuo hyvää vaihtelua työpäiviin, ja edistää pitkällä tähtäimellä työntekijän jaksamista ja terveyttä”, Nooralotta kuvailee.
Spatineo etsii jatkuvasti uusia osaajia. Tutustu avoimiin paikkoihin täältä!
Muita artikkeleitamme jotka saattavisivat kiinnostaa sinua:
- Who are we? – Suvi-Tuulia ”Suffa” HaakanaSuffa on Spatineon paikkatietotiimin uusin vahvistus! Mitä kaikkea kuuluu Suffan paikkatietoarsenaaliin ja mitä hän ajattelee tulevaisuuden paikkatiedoista? Lue blogista lisää!
- Spatineo valittiin maailman parhaiden paikkatietoyritysten joukkoonMaailman suurin paikkatietoyhteisö Geoawesomeness on valinnut Spatineon maailman parhaiden paikkatietoalan yritysten joukkoon.
- Who are we? – Isabel DonnerIsabel Donner on yksi Spatineon paikkatieteilijöistä. Hänellä on hallussa alan uusimmat ja hienoimmat kikat, ja voit nyt lukea mitä Isabelin työhön kuuluu päivittäin!
- Kuinka Saada Data Virtaamaan Pilvipalveluissa?Tietäisitpä, mitä datasi voi kertoa. Jos haluat saada tietosi virtaamaan tehokkaammin ja puhumaan sinulle, tarvitset pilvipalveluita.
- Who are we? – Tiina LeKuka on Tiina Le ja mitä kaikkea kuuluu hänen tehtäviinsä Spatineolla HR-asiantuntijana? Lue lisää Tiinasta ja hänen tehtävistään uusimmasta blogistamme nyt!
- Manhattanhenge-ilmiön tutkiminen Helsingissä OpenStreetMap-tiedon avulla kesäprojektinaIlkka analysoi Helsingin auringonlaskuja ja tutki ”Manhattanhenge-ilmiötä” OpenStreetMap-tietojen avulla. Mitkä olivat opit projektista?

Want to stay updated?